Kirjemetadata. Hakiessani harjoittelupaikkaa CoCo-projektissa, tuo sana jäi kieltämättä kummittelemaan mieleeni. Konkreettinen “data” oli lähinnä kvalitatiivista ja humanistista tutkimusta tehneelle opiskelijalle jo tarpeeksi pelottava käsite, mutta että “metadata”?! Muistan elävästi, kuinka ennen haastatteluani epätoivoisesti etsin yksinkertaista määritelmää tälle käsitteelle, mikäli sitä minulla haastattelussa kysyttäisiin (ei kysytty, vaan sain pikemminkin rohkaisua tulevilta ohjaajiltani Ilonalta ja Hanna-Leenalta digitaalisten ihmistieteiden maailmaan “eksyneinä” humanisteina). Jännitin myöskin sitä, kuinka opintotaustani soveltuisi tähän projektiin: olen gradua vaille valmis sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteri, en suinkaan kirjallisuudentutkija saatika historioitsija. Harjoitteluni aikana minä ja metadata olemme kuitenkin luoneet aivan uudenlaisen suhteen. Miten paljon niin pienestä käsitteestä voikin saada! Yksinkertaisimmillaan metadata on siis dataa datasta. CoCo-projektin kontekstissa metadatan käsittely tarkoittaa, että emme käsittele varsinaisesti projektin aikarajan sisällä lähetettyjen ja vastaanotettujen kirjeiden sisältöä, vaan tietoa itse näistä kirjeistä: kuka on lähettänyt kirjeitä, kenelle, kuinka paljon, milloin, mistä, minkälaisia liitteitä kirjeen mukana on lähetetty… Keräämme nämä tiedot avoimeen tietokantaan, jota tulevaisuuden kirjeenvaihdon ja sosiaalisten suhteiden tutkijat (ja kaikki muutkin aiheesta kiinnostuneet) voivat hyödyntää. Myönnän, että olin hieman hämmentynyt aivan aloittaessani – enkö saisikaan siis nähdä, mitä itse kirjeissä lukee? Kuinka paljon pelkät lähettäjä- ja vastaanottajatiedot voivat valottaa tuon ajan sosiaalisista suhteista, jos emme tiedä, mistä ihmiset kirjoittivat? No, yllättävän paljonkin, ainakin näin aloittelevan antropologin silmin. 

Olen kolmen kuukauden ajan perehtynyt Svenska Litteratursällskapet i Finland, tuttavallisemmin SLS:n, Microsoft Word -muotoisiin kirjemetadataluetteloihin, joiden “siivoaminen” koneluettavaan muotoon on ollut pääasiallinen tehtäväni. Vaikka ruudullani vilisevätkin vain lähettäjien ja vastaanottajien nimet, vuosiluvut ja kirjeiden määrät, olen huomannut, kuinka jo tämäkin tieto on luonut aivan uuden kuvan tuon ajan Suomen sosiaalisista verkostoista mieleeni. Lähes poikkeuksetta avatessani uuden tiedoston saamastamme “datadumpista”, näkyy ruudullani tuttuja ja kerta toisensa jälkeen samoja nimiä, mikä jo kertoo siitä kuinka tiiviitä kirjeverkostot olivat Suomen suuriruhtinaskunnassa (mutta herättää myös tärkeitä kysymyksiä siitä, kenen kirjeenvaihto on koettu “tarpeeksi tärkeäksi” säilyttää?). Historiantutkijat tämän varmasti jo tiesivätkin, mutta projekti valottaa uudella tavalla kuinka tiiviitä nuo verkostot todella olivat, ja mihin ja keiden välille kirjeenvaihto tiiviimmin keskittyi, ja CoCo-portaali antaa käyttäjälleen työkalut myös näiden verkostojen visualisointiin. Vaikka emme näekään itse kirjeiden sisältöä, on mahdollisuuksilla leikittely herkullista. Näkemättä yhdenkään kirjeen tosiasiallista sisältöä tiedämme jo, että sosiaaliset verkostot Suomen suuriruhtinaskunnassa olivat tiiviitä ja laajalle levittäytyneitä, ja osin nämä verkostot varmasti vaikuttavat nykypäiväämmekin. Etenkin SLS:n aineistosta välittyy kuva verkostoista, jotka ulottuivat Suomen rajojen yli. Esimerkiksi Lina Runeberg, kuvanveistäjä Walter Runebergin vaimo, kävi vuosina 1889-1893 kirjeenvaihtoa niinkin tutun henkilön kuin Alfred Nobelin, sekä tämän veljentyttären Ingeborgin kanssa. CoCo-projekti mahdollistaa kaiken tämän kirjeenvaihdon laajuuden tallentamisen digitaaliseen muotoon ja tiedon visualisoinnin, myös niiden henkilöiden kirjeenvaihdon, jotka eivät muuten ole olleet historian parrasvaloissa. Projektimme mahdollistaa olemassa olevien arkistojen laajemman käytön tutkimuksessa, kun tutkijat saavat entistä helpommin käsiinsä tiedon kirjeiden tarkasta arkistosijainnista ja kirjeenvaihdon laajuudesta. Jo pelkkä massiivinen määrä dataa, joka meillä jo projektin tässä vaiheessa on – tietokannan testiversiossa on tällä hetkellä yli 700 000 kirjeen metadata, ja keräys jatkuu yhä – kertoo, että suuriruhtinaskunnan aikainen kirjeenvaihto on laajalti hyödyntämätön aarreaitta, ja kaiken tämän tiedon tallentaminen digitaaliseen muotoon tulevaisuuden tutkijoita varten on vaivan arvoinen projekti. Kuinka arvokasta onkaan, että muistiorganisaatioidemme arkistoista löytyy näinkin laaja katsaus menneisyyteemme! Kirjeenvaihto oli tuon ajan kenties tärkein kommunikaation muoto, ja on ihmeellistä, että olemme kyenneet säilyttämään siitä näinkin paljon. Näiden kirjeiden tutkiminen on todellinen aikamatka menneisyyteemme, ja projektimme mahdollistaa tämän hyvin tärkeän aikakauden tarkastelun uudella tavalla. 

Sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelijana oma mielenkiintoni keskittyy väistämättä siihen, mitä projektimme voi kertoa ihmisten – niin menneisyyden kuin nykyajankin – tavoista kommunikoida keskenään. Vaikka nämä kirjeet ovatkin mennyttä aikaa, itse koen ne tärkeänä tiedonlähteenä myös nykypäivämme ymmärtämiseen. Kun vertailee “menneisyyden” kirjeitä ja nykypäivän kommunikaatiomuotoja, ajattelee ihminen usein ensimmäisenä, että kommunikaatio on peruuttamattomasti muuttunut. Ovathan kirjeet ja esimerkiksi WhatsAppissa viestittely kaksi hyvin erilaista viestimisen muotoa. Nykyään voimme kommunikoida laajan kirjon tunteita lyhenteillä, hymiöillä, ja kuvilla, ja viestit kulkevat ihmiseltä toiselle silmänräpäyksessä, mantereelta toiselle. Mutta mitä samankaltaista saattoi olla kaksisataa vuotta sitten kirjoitetuissa kirjeissä? Vaikka CoCo:ssa emme perehdykään itse kirjeiden sisältöön, paljastuu luettelointitietoihin tallennetuista liitteistä jos jonkinmoisia viitteitä ihmisten välisistä suhteista. Kuten edeltäjäni jo aikaisemmassa blogipostauksessa totesi, kirjeiden mukaan on joskus laitettu esimerkiksi kuivattuja kukkia, piirustuksia, tai valokuvia. Nämä voidaan mieltää ikään kuin nykyajan “emojeiksi” tai muiksi hellyydenosoituksiksi; kirjeiden lähettäminen ei ollut läheskään yhtä vaivatonta kuin nykyajan lähes esteetön kommunikointi jopa mantereelta toiselle, mutta tästä huolimatta tuon ajan ihmiset ovat nähneet vaivaa tallettaakseen tunteensa sanoiksi paperille ja kuivatuiksi kukiksi. Kuinka ihanaa saadakaan kuivattu kukka kirjeen mukana! Mitä kaikkea näin sanaton ele voikaan sanoa, ja mitä se voi kertoa kirjeenvaihtoa käyneiden ihmisten välisestä suhteesta. Toki näin pitkän ajan jälkeen tulkintamme ovat laajalti pelkkää spekulaatiota, emmehän voi kilauttaa kaverille ja pyytää varmistusta asioiden todellisesta laidasta, mutta tästä huolimatta projektimme tarjoaa edes jonkinlaisen mahdollisuuden näiden suhteiden näkemiseen visuaalisessa muodossa ja niiden analysointiin. Ja kuten itsekin opin taannoisessa Unlocking the Past in the Digital Age -seminaarissamme, monet kommunikaation mallit ja “kaavat” ovat pysyneet hyvinkin samanlaisina vuosisatojen ajan, vaikka itse kommunikaation välineet ja kanavat ovat muuttuneet. Ihmiskunnalla on tapana luoda hyvin muuttumattomia tapoja olla ja elää, jotka sinnittelevät samankaltaisina historian läpi: kun tänä päivänä liitämme pikaviestimme mukaan kukkahymiön, kaksisataa vuotta sitten kirjeen mukana toimitettiin kuivattu kukka. Yksityiskohdat muuttuvat ja sopeutuvat aikaansa, mutta perimmäiset kommunikaation tavat kestävät. Haluamme yhä viestiä samoja asioita sosiaalisille ystäville ja läheisillemme kuin kaksisataa vuotta sitten. 

Harjoitteluni on ollut todella antoisa kokemus ja olen oppinut paljon. Sain ottaa osaa tärkeään AB-kokoukseen ja erilaisiin seminaareihin. Tämä pieni sukellus digitaalisten ihmistieteiden maailmaan on näyttänyt minulle, miten tärkeää esimerkiksi määrällisten ja laadullisten tutkimuskeinojen yhdistely on, ja kuinka paljon se voi rikastuttaa tutkimusprojektia. Abstraktit verkostot konkretisoituvat uudella tavalla, kun datan näkee suoraan visuaalisessa muodossa, oli se sitten ympyrä- tai muunlaisena kaaviona tai verkostona. On ollut hienoa seurata tietojenkäsittelyn ammattilaisten sekä humanistien yhteistyötä. Sama data herättää eri alojen tutkijoille täysin erilaisia kysymyksiä, ja näiden tutkijoiden tiivis yhteistyö projektissa tarjoaa CoCo-portaalille mahdollisuuden tarjota työkaluja moniin erilaisiin tutkimusaiheisiin ja monien eri alojen tutkijoille. Jään innolla seuraamaan projektin etenemistä ja voin olla ylpeä omasta pienestä panoksestani näin tärkeän tiedon tallettamiseen tulevaisuuden tutkijoita varten. 

“To write is human, to receive a letter: Divine!”

Susan Lendroth